Silver side up

Veri valuu noroina ranteitani pitkin, ne tiivistyvät lammikoiksi kylpyhuoneen lattialle ja uppoavat kaakeleiden rakoihin kuin vesi valuu puron uomassa. Suljen silmäni hetkeksi ja teen uuden viillon. Kiputilan poistamiseksi aivojeni tuottamat endorfiinit vapautuvat morfiinin lailla kehossani aiheuttaen mielihyvää.  Katselen verisiä sormiani ja pudotan kylmän terän lattialle. Yhtäkkiä voimakas, ei voimakas vaan lähes saatanallinen kipu iskeytyy sisälleni ja tunnen putoavani. Kaikki pimenee, näen pelkkää mustaa ja ainoa, mitä kykenen ajattelemaan on kuolema.

Ambulanssikuskit, hoitajat, päivystävä lääkäri sekä verisuonikirurgi pyörivät ympärilläni. En kykene avaamaan silmiäni, mutta kuulen heidän keskustelevan.
"Nyt pistää", kuuluu lempeä ääni viereltäni ja tunnen kuinka puudutusaineruiskun neula työnnetään käsivarteeni. Sen jälkeen katoan taas. Olen meren äärellä. Ilma on seesteinen ja kaunis, valkeat vaahtopäät lyövät rantaan ja uurtavat pieniä uria hiekkaan. Meri on niin valtava, että en näe muuta kuin loputtomasti vettä. Tarkat yksityiskohdat painuvat mieleeni, tuntuu kuin katselisin valokuva-albumia. Istuudun vesirajaan, annan lämpimän veden huuhtoa varpaitani. Tuttu ääni kuuluu viereltäni ja hetkeksi joudun hämmentyneen ihmetyksen valtaan.
"Ei sinun aikasi ole vielä", nainen sanoo minulle lempeästi.
Tuuli pörröttää hänen oranssinpunaisia hiuksiaan.
"Minä tahdon kuolla", vastaan päättäväisesti - säikähtäen oman ääneni heleyttä.
"Sinulla on edessä koko elämä, sinä et kuulu tänne", tätini kuiskaa.
"Sinäkin teit sen. Oletko muka parempi kuin minä?" sähähdän vastaukseksi.
"En ole, tein väärän päätöksen. Sinun on aika palata."
Kirkas valo sokaisee minut, yhtäkkiä olen kylmänkalseassa sairaalahuoneessa ja huudan.

Ne ovat sitoneet minut lepositeisiin jotten tuhoaisi itseäni pahemmin.
Kiljun päästämään minut irti.
He eivät kuitenkaan päästä.
Elämäkään ei päästänyt minusta irti,
en saanutkaan kadota usvaan.

jostakin syystä tänään
tuntuu pahemmalta kuin eilen
ja eilen tuntui pahemmalta
kuin toissapäivänä

varmasta on tullut epävarmaa
vieras on pysynyt vieraana
pelottaa tietää ettei tiedä
kuin aikansa vähyyden

kaiken aikaa täällä ollaan
seisottu tyhjän päällä
nyt seisotaan edes jossakin
nyt seisotaan rajalla

ei täällä ollutkaan kallioita
joille voisi rakentaa
ainoat sanat jotka kuulen:
auttakaa minua

Kaikki kuvat © minä, kopiointi kielletty!