Silver side up

Veri valuu noroina ranteitani pitkin, ne tiivistyvät lammikoiksi kylpyhuoneen lattialle ja uppoavat kaakeleiden rakoihin kuin vesi valuu puron uomassa. Suljen silmäni hetkeksi ja teen uuden viillon. Kiputilan poistamiseksi aivojeni tuottamat endorfiinit vapautuvat morfiinin lailla kehossani aiheuttaen mielihyvää.  Katselen verisiä sormiani ja pudotan kylmän terän lattialle. Yhtäkkiä voimakas, ei voimakas vaan lähes saatanallinen kipu iskeytyy sisälleni ja tunnen putoavani. Kaikki pimenee, näen pelkkää mustaa ja ainoa, mitä kykenen ajattelemaan on kuolema.

Ambulanssikuskit, hoitajat, päivystävä lääkäri sekä verisuonikirurgi pyörivät ympärilläni. En kykene avaamaan silmiäni, mutta kuulen heidän keskustelevan.
"Nyt pistää", kuuluu lempeä ääni viereltäni ja tunnen kuinka puudutusaineruiskun neula työnnetään käsivarteeni. Sen jälkeen katoan taas. Olen meren äärellä. Ilma on seesteinen ja kaunis, valkeat vaahtopäät lyövät rantaan ja uurtavat pieniä uria hiekkaan. Meri on niin valtava, että en näe muuta kuin loputtomasti vettä. Tarkat yksityiskohdat painuvat mieleeni, tuntuu kuin katselisin valokuva-albumia. Istuudun vesirajaan, annan lämpimän veden huuhtoa varpaitani. Tuttu ääni kuuluu viereltäni ja hetkeksi joudun hämmentyneen ihmetyksen valtaan.
"Ei sinun aikasi ole vielä", nainen sanoo minulle lempeästi.
Tuuli pörröttää hänen oranssinpunaisia hiuksiaan.
"Minä tahdon kuolla", vastaan päättäväisesti - säikähtäen oman ääneni heleyttä.
"Sinulla on edessä koko elämä, sinä et kuulu tänne", tätini kuiskaa.
"Sinäkin teit sen. Oletko muka parempi kuin minä?" sähähdän vastaukseksi.
"En ole, tein väärän päätöksen. Sinun on aika palata."
Kirkas valo sokaisee minut, yhtäkkiä olen kylmänkalseassa sairaalahuoneessa ja huudan.

Ne ovat sitoneet minut lepositeisiin jotten tuhoaisi itseäni pahemmin.
Kiljun päästämään minut irti.
He eivät kuitenkaan päästä.
Elämäkään ei päästänyt minusta irti,
en saanutkaan kadota usvaan.

jostakin syystä tänään
tuntuu pahemmalta kuin eilen
ja eilen tuntui pahemmalta
kuin toissapäivänä

varmasta on tullut epävarmaa
vieras on pysynyt vieraana
pelottaa tietää ettei tiedä
kuin aikansa vähyyden

kaiken aikaa täällä ollaan
seisottu tyhjän päällä
nyt seisotaan edes jossakin
nyt seisotaan rajalla

ei täällä ollutkaan kallioita
joille voisi rakentaa
ainoat sanat jotka kuulen:
auttakaa minua

Kaikki kuvat © minä, kopiointi kielletty!

Hero of war

Sitähän tässä ollaan. Sotasankareita. Syöminen on sota, ja minä aion olla sen voittaja. En aio antaa ruoan hallita elämääni. Tänään en ole syönyt mitään, juonut vain kaksi kuppia kahvia! Täytyy juoda paljon paljon paljon vettä, ettei nälkä pääse salakavalasti iskemään. Kahvin kanssa oli tarjolla pullaa, mutta hah, en edes vilkaissut sinne päin. Tunnen itseni voittajaksi. Painokin oli laskenut kilolla eilisestä!

Ihana tyyli!

upea <3

Haluaisin aloittaa tanssimisen. Kuuntelin illalla mp3:sta ja tanssin peilin edessä. Läskit ällöttivät, mutta tajusin että loppujen lopuksi mulla kuitenkin on jonkinlainen rytmitaju. Olen aina häpeillyt tanssia esim. baarissa ellen ole todella, todella humalassa, koska olen kuvitellut etten osaa. Aina olen kuullut, että läskit eivät tanssi. Mikseivät? Dance your ass off on spesiaalithinspaaja ja osoittanut että tanssi on upea liikuntalaji minkä kokoiselle ihmiselle tahansa. Se on fyysisesti raskasta ja tuo hyvän mielen ja onnistumisen tunteen kuten ratsastaminenkin. Harmittaa kun ponilla on taas imppari jalassa, ressukka. En tahdo että se on kipeä. Kukapa sellaista haluaisi?

Tunnen oloni niin ihanan positiiviseksi. Tuntuu että onnistun kyllä! En aio jäädä sänkyyn makaamaan ja miettimään menneitä, vaan astelen kohti tulevaisuutta. Huomenna rupean taas etsimään töitä. Jossain vaiheessa pitäisi käydä lenkillä ja imuroida asuntoni. Se saa tosin odottaa iltaan, kun imuri on tällä hetkellä vanhempien autossa toisella paikkakunnalla.

Postauksen otsikko on tietenkin Rise Againstin upeaakin upeammasta samaa nimeä kantavasta biisistä.

Teitä on nyt jo viisi! Ihanaa sunnuntaita teille kaikille <3

Itsensä vihaamisen multihuipennus

Kuka söi eilen illalla karkkia ja pariisinleipää? Kuka söi toissapäivänä kokonaisen purkillisen pringlesejä? Kuka joi keskiviikkona drinkkejä? Kuka saa syyttää itseään siitä että on lihonnut parissa kuukaudessa kymmenen kiloa? MINÄ. Olen niin vihainen itselleni että tekisi mieli hakata päätä seinään. Sen sijaan lähden kohta pyöräilemään kotia kohti. Tuleepahan pyöräiltyä noin 6 kilometriä tänään. Sen lisäksi paastoan loppupäivän. Annan karkkini jollekulle joka ne haluaa. Vien ne tuonne osaston kahvioon. Onneksi kotona jääkaappi on tyhjä. Miten mä olen voinut tehdä itselleni näin? 10 KILOA. Lisää. Ei pois. 65 kilosta takaisin 75 kiloon. Tämä ei ole edes totta.

...no more calories!

Nyt on pakko ottaa järeät aseet käyttöön. Kotona on nesteenpoistolääkkeitä. Apteekista saa laksoja. Tarvitsen jotain mikä hillitsee nälkää. Aion lopettaa tuon iltalääkkeen, joka lisää ruokahalun tunnetta. Teen ihan mitä tahansa että saan tämän kaiken ylimääräisen pois kehostani. Mitä ihmettä mulle on tapahtumassa? Täytyy verhoutua taas kamaliin isoihin kaapuihin ja peittää läskit. Tunnen oloni norsuksi. Hävettää. Häpeä on pahinta. Se on pahempaa kuin pelko.

Liikuntaa, liikuntaa, liikuntaa. Missä mun luut on? Etsin niitä joka puolelta mutta ne on piiloutuneet kaiken rasvan, ihran, läskin alle. Itseinho huipussaan. Itkettää. Tunnen itseni rumaksi. Oksettavaksi. Lihavaksi. 75 kiloa? Mitä mulle tapahtui? Kyselen näitä typeriä kysymyksiä joihin ei ole vastauksia. Itsekontrollini on romahtanut. Yököttävää. Toistan itseäni. Yököttävää yököttöävääyököttävääyök.

Mulla menee hyvin, 

hyvin päin vittua

Mulla menee lujaa,

lujaa päin vittua

Hunger hurts but starving works. Fuck the fatness.

I WILL MAKE IT!

Liian suuri perhoseksi

Tänään olen liikkunut paljon. Ensin kävellen, sitten pyörällä, sitten hevosen kanssa ja sitten taas pyörällä. Yhteensä liikuntaa tullut n. 10 kilometrin edestä. Ja syönyt olenkin sitten kahdenkymmenen kilometrin edestä. Plaah. Itsekuri on taas niin hukassa, että hävettää. (But someday I will make it true). Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että istuntani ratsastaessa on muuttunut parempaan suuntaan, johtuen ilmeisestikin siitä että olen viime aikoina ratsastanut paljon ilman satulaa / jalustimia.

Kuvaaja/kuva ei ollut parhain, mutta kehitystä istunnassa! (Läskiä): 

Harmittaa, kun blogillani ei tunnu olevan kovinkaan suurta vaikutusta ihmisiin. Yritän kyllä tehdä jotain erilaista, mutta se ei tunnu olevan riittävää. Tai ehkä se johtuu siitä, etten juurikaan mainosta blogia. Tunnisteiden lisäämisen teksteihin olisi varmaan hyvä idea.

Tänään kuvattua

Lopuksi hieman syksythinspoa! 

Pain, pain, go away

Pelkoa, ahdistusta ja tuskaa. Viereisen vuoteen nainen panikoi, se puhuu ruotsia ja hölöttää. Mä kuuntelen musiikkia ja makaan sängyssä. Olin taas juomassa perjantaina, vaikka en olisi saanut. Nyt pyysin antabusta, koska tästä ei enää tule mitään. Olen juuttunut paikoilleni, pitäisi löytää suunta elämälleni, mutta kun vaan poljen paikoillani ja toistan koko ajan samoja virheitä.

Syömiset on mennyt huonosti. Tällä tarkoitan tietenkin sitä että olen syönyt ihan liikaa ja liikkunut aivan liian vähän. Olen lihonnut. Tuntuu pahalta. Yritän päästä vuoden loppuun mennessä kuuteenkymmeneen kiloon. Lupaan itselleni toteuttavani sen. Thinspiroin itseäni oikein kunnolla. Kaiken lisäksi tapasin nyt uudelleen yhden mukavan pojan, jonka kanssa en viime kerralla tajunnut vaihtaa puhelinnumeroja. Hyvä syy laihduttaa.

Olen edelleen täällä osastolla ja se on hyvä. Luulen, että täältä saan apua masennuksen hoitoon ja itsenäistymiseen. En osaa olla yksin. Olen harkinnut kissan ottamista, se voisi pitää mulle seuraa. Mutta toisaalta en halua muuta kissaa kuin Röllin, joka on mun vanhemmilla.

Rölli, rakkaus <3

Iloisiakin asioita kuitenkin on! Ostin H&M:n lasten puolelta 158 senttisen neuleen, joka on ihanan löysä. Se tuntuu hyvältä. Äiti ja lähisukulaiset sanoo koko ajan että pitää lopettaa laihduttaminen, koska vartaloni on täydellinen. Täydellinen?! Kukaan ei näe mua vaatteiden alta. Hirveät selluliitit ja läskiäläskiäläskiä joka paikassa. Kyllä ne vielä lähtee. "I am stronger than my fears". Go Superchick!

Syitä miksi haluaisin olla laiha 

• Olisin tarpeeksi kevyt, jotta poikaystävä voisi kantaa minua
• Kääntäisin katseita baarissa ja kaduilla
• Olisin tyytyväinen itseeni
• Kaikki vaatteet näyttäisivät hyvältä ylläni
• Olisin paljon itsevarmempi